Koronapandemia-ajan tietojen arkistointi julkisessa hallinnossa

Ajankohtaista pandemiaohjeistuksesta (päivitetty 1.10.2021)

Arviointitehtävän ohjaus ja neuvonta

Usein kysytyt kysymykset

Julkaisut

 


Koronapandemia (COVID-19) vaikuttaa suuresti koko yhteiskuntaan ja sen kehitykseen. Pandemia-aikana kertyneet tietoaineistot ja asiakirjat ovat yhteiskunnallisesti niin merkittäviä, että ne tulee ottaa kattavasti talteen, jotta meillä on tulevaisuudessa kokonaiskuva kriisin kohtaamisesta ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan. Myös Unescon alainen Kansainvälinen arkistojen neuvosto (International Council of Archives) on korostanut arkistojen, asiakirjallisen kulttuuriperinnön ja hyvän asiakirjahallinnan merkitystä pandemia-aikana.

Kansallisarkisto on määrännyt antamillaan seulontapäätöksillä arkistolliselta arvoltaan merkittävät julkisen hallinnon tietoaineistot ja asiakirjat arkistoitavaksi. Näihin sisältyy melko kattavasti myös koronapandemian kannalta keskeisten tehtävien tietoja.

Kansallisarkisto katsoo kuitenkin tarpeelliseksi arvioida, sisältyykö normaalioloissa määräajan säilytettäviin tietoaineistoihin ja asiakirjoihin koronapandemian tutkimuksen ja muun käytön kannalta arvokkaita tietosisältöjä. Samalla kartoitetaan tehtävät, joista kertyy tietoja pandemiasta ja pandemia-ajasta, mutta joille ei ole aiemmin tehty arvonmääritystä. 

Kansallisarkisto ja muut julkishallinnon toimijat arvioivat yhteistyössä arkistoinnin laajentamisen tarpeet. Kansallisarkisto ohjeistaa toimijoille arvioinnin ja sen jälkeiset työvaiheet. Arviointi toteutetaan huhti-syyskuussa 2021.

Tehtävän sisältö ja aikataulu on kuvattu tarkemmin ohjeessa Koronapandemia-ajan tietojen arkistointi julkisessa hallinnossa (KA/2429/07.01.01.00/20211) (pdf) ja tiedotteessa.